Mansikat ovat parhaimmillaan ja niistä syntyy hyvä jälkiruoka vaikkapa kesän pihajuhliin. Nämä mansikkatartaletit valmistuvat hetkessä, etenkin jos kaupasta ostaa valmiin murotaikinan. Itse suosin kuitenkin kotitekoisia taikinoita, koska ne ovat yksinkertaisesti parempia, eivätkä ne loppujen lopuksi kovin vaivalloisia ole. Tämänkin taikinan pyöräyttää melkeinpä muutamassa minuutissa.
Resepti Helsingin Sanomien Ruokatorstaista 27.5.2010
Mansikkatartaletit
12 kpl
Pohjat:
100g voita
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Mittaa kaikki ainekset valmiiksi ja sekoita jauhot ja leivinjauhe. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää jauhot ja sekoita. Tee taikinasta pallo ja kääri se tuorekelmuun. Anna taikinan levätä jääkaapissa hetki. Leivo taikinasta tanko ja jaa se 12 osaan. Taputtele taikinapalat muffini- tai tartalettivuokiin. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ainakin minulla tartalettien reunat valuvat ja pohjat paisuvat uunissa, joten heti paiston jälkeen voi reunoja muotoilla uudelleen.
Täyte:
200g tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
tuoreita mansikoita päälle
Sekoita ainekset keskenään ja täytä tartaletit. Laita pinnalle tuoreita mansikoita. Tarjoile heti.
__________________________________________________________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti