maanantai 14. marraskuuta 2011

Tortilla Española

Tämä ihana yhdistelmä perunaa ja kananmunaa on yksi espanjalaisen keittiön suosikeistani. Olen kokeillut tätä kotona useastikin onnistumatta siinä kuitenkaan täysin nappiin. Tortillan olen aikaisemmin kypsentänyt perinteisesti pelkästään paistinpannulla, mutta se ei ole oikein toiminut. Tortillan kääntäminen on tuottanut tuskaa ja toisena ongelmana ovat olleet ne perunat. Löysin eilen reseptin, josta syntyi mielestäni aika täydellinen Tortilla Española.



__________________________________________________________________________________


Resepti by Honest Cooking


Tortilla Española


noin 2 - 4:lle


4 pientä perunaa
1 pieni keltasipuli pieneksi pilkottuna
1/2 dl oliiviöljyä
3 - 4 kananmunaa 
1 rkl lehtipersiljaa silputtuna
suolaa
1/2 sitruunan mehu




Höyrytä perunoita 10 - 12 minuuttia. Itse laitoin isoon kattilaan vähän vettä ja nostin perunat kattilaan metallisessa siivilässä ja laitoin kannen päälle. Huuhtele perunat kylmällä vedellä. Leikkaa ne sitten ohuiksi siivuiksi. Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla.  Kuullota sipulia hetki ja lisää perunaviipaleet. Paista, kunnes sipulit ovat pehmenneet ja saaneet väriä. Mausta suolalla. Vatkaa kevyesti kananmunat, persiljasilppu, suola ja sitruunanmehu. Vuoraa pieni uunivuoka leivinpaperilla. Itse käytin ∅ 16 cm:n vuokaa. Kaada puolet perunoista ja sipuleista vuokaan. Kaada päälle puolet kananmunaseoksesta. Laita vuokaan loput perunoista ja kaada päälle loppu kananmunaseos. Paista uunissa 180 asteessa 20 - 25 minuuttia tai kunnes kananmuna on hyytynyt ja pinta vähän ruskistunut. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.




__________________________________________________________________________________

1 kommentti:

  1. Pitäisi tehdä tätä taas itsekin, vaikken ole koskaan saanut sitä maistumaan yhtä hyvältä! Tämä ruokalaji nimittäin maistuu siltä, kun olin 10-vuotias: äitini luki Vivi-Ann Sjögrenin kirjan Andalusian karkea suola. Siinä olleesta tortilla españolasta tuli minulle vakioruoka koulunjälkeiseen nälkään. En muista, tuliko äidin Espanja-innostus kirjaa ennen vai sen jälkeen, mutta ainakin jonkinlaista osaroolia se näytteli, kun äiti vei minut Espanjaan kuukaudeksi.

    VastaaPoista